Pitkää ja tummaa

Lauantai meni kivasti hihitellen viinipullon ääressä rakkaan ystävän hoivissa, mutta oikeasti, se punaviinikrapula ei ollut tervetullut mietona versionakaan, sillä sinne meni yksi hyvä opiskelupäivä hukkaan televisiota töllätessä ja karkkeja natustellessa.

Ei huvittaisi esseet, raportit ja tentit nyt yhtään. Kaiken teen mitä listalla on ja vieläpä melkoisen huolellisesti, mutta mieli vetämättömässä olotilassa. Ei nyt oikeasti jaksaisi mitään tutkimusmenetelmäkursseja, kun pitäisi opetella oikeita asioitakin, jotka taas tuntuvat jäävän ihan liian vähäiselle huomiolle. Olisin mieluusti nielaissut nenä-mahaletkun ja laittanut sen luokkakaverilleni, mielummin sitä kuin blaah-tasolla olevien raporttien vääntöä. Mielummin olisin harjoitellut käytännön taitoja hieman enemmän ennen lähestyvää harjoittelua. Tuntuu niin äärikaukaisilta ajatus potilaista tällä hetkellä ja joku liman imemisasia jäi ihan etäiseksi. Ehkäpä sitä sitten siellä harjoittelussa. Eivät ne limat ja muut eritteet varmaan kauaa pysy kaukaisina, vaan tulevat liiankin tutuksi.

Reilu viikko siitä, kun mies lähti ja minä jäin. Jääminen on alkanut tuntua yhä huonommalta diililtä ja ikävä painaa pahasti. Jos mieli on muutenkin vähän apea, niin kaikensorttiset hylätyksitulemisenpelot saavat siitä hyvän kasvualustan. Ajatuksista ikävin on se, joka kysyy rakastaako hän varmasti minua vielä? Siihen voi lisätä liudan muita mukavia ja piristäviä ajatuksia, ja vot, on riemu ylimmillään. (Kirjoitin aluksi kaksi viikkoa siitä kun hän lähti - ehkä tämä on pahin vaihe, jossa aikakin venyy. En voi oikeasti uskoa, että siitä on vasta viikko. Nämä kahdeksan päivää tuntuvat kuukauden mittaiselta.)

Serkku kävi eilen, oli mukavaa nähdä pitkästä aikaa. Se on rakastunut, teki mieli vaihtaa osia. Minäkin voisin haluta tavata kauniin vaalean naisen, kun tuo seurustelu pitkän ja tumman miehen kanssa ei aina ole niin trallalaa.