Edessäni

Ilmassa on yhtä aikaa haikeutta ja innostunutta syksyn odotusta, enkä millään käsitä, että ensi viikolla olen taas kotona. Tuosta noin vain lennän monta tuhatta kilometriä, ylitän Pohjois-Amerikan ja Atlantin, käväisen Briteissä ja lopulta laskeudun kotiin. Tällaisia suuria siirtymiä on vaikea hahmottaa. Miten maailmat voivat vaihtua niin helposti ja jäädä taakse niin nopeasti?

Tiedän, että oltuani kotona muutaman päivän tämä tällä hetkellä ympärilläni hyvin elävältä ja todelliselta tuntuva maailma alkaakin jäämään taakseni ja kaikki tällä hetkellä lähellä oleva loittonee, epätodellistuu mielessäni. Luultavasti tulen näkemään R:n monta kertaa nettikameran välityksellä, istumassa tässä huoneessa jossa itsekin tällä hetkellä olen ja voin nähdä, että se kaukaiselta tuntuva maailma onkin todellisuutta hänelle. Se on hyvin kummallista. Aivoni menevät sykkyrälle ja mutkalleen sitä ajatellessani.

Kehoni on alkanut valmistautumaan syksyyn. Nukun yöni levottomasti, pomppaan istuma-asentoon sängyssä kesken unien, sillä luulen olevani lähdössä johonkin. Näen opiskeluaiheisia unia, joissa joudunkin opiskelemaan Lappeenrantaan ja insinööriksi, enkä voi millään käsittää, että aloitan opiskelemaan jo toista vuottani. Kalenterini on täynnä kursseja, jotka saavat aikaan innostunutta odotusta ja selaillessai viikkoja marraskuussa alkava ensimmäinen oikea sairaalaharjoittelu tuntuu olevan hui niin lähellä. Täällä olen ollut ihan kuin Ellun kana, huoleton eläjä, ja yhtäkkiä minun pitäisi olla jossain suuressa sairaalassa, toimimassa fiksusti ja vastuullisesti. "Apua, en osaa!" sanoo pelokas puoleni. "Kyllä kaikki lutviintuu" sanoo viisas ja kärsivällinen puoleni. "En malta odottaa!" vinkuu innostunut seikkailunhalu sisälläni.

Pohdittuani tätä kaikkea tulevaa huomaan, etten elä kovinkaan keskittyneesti tässä hetkessä. Ehkäpä nyt vain yritän suunnata huomioni tähän päivään, perjantaihin, jossa kirjoitan blogiani vielä aamunuhruisena petaamattomalla sängyllä ja annan tulevaisuuden tulla luokseni omalla tahdillaan. Todennäköisesti osaamiseni kehittyy niin kuin se on kehittynyt ennenkin ja pystyn vastaamaan edessäoleviin haasteisiin.

Tämän hetken haasteet ovat jossain määrin helpompia: pedata sänky, mennä suihkuun, ehkä syödä lounasta ennen kuin lähden tekemään viimeisiä ostoksia. Myöhemmin illalla R ja Ranskis tulevat töistä, tapaamme kai erään tuttavapariskunnan ja niin viimeinen viikonloppuni San Franciscossa alkaa.