Reissunaisen elämää

Olen ollut tänään hurmaantunut erään vauvan seurasta ja kierrellyt sisustusliikkeitä Turussa ystävän kanssa. Vessan asusteita on katseltu, sisustuskankaita hiplailtu ja lopulta tyytyväisenä kahvilaan istumaan päädytty.

Niin, kova ja paatunut sydämeni on sulanut tälle 7-kuiselle tyttölle, joka osaakin olla ihastuttava pärisijä ja pelleilijä! Istuimme tänään ystävän kanssa ihan kuin aikuiset järkevät ihmiset konsanaan kahvilla ja höpöttelimme samoja kuin ennenkin. Mikään ei ole varsinaisesti muuttunut, mutta siltikin kaikki - on ihana päästä osaksi tätä ystävän onnea, johon kuuluu hänen vaalimiensa unelmien täyttyminen. Varmastikin jatkan tulevaisuudessa angsteiluani kaikkien ystävieni perheellistyessä, mutta se onkin vasta tarinan toinen puoli.

Suomessa olo tuntuu hyvältä, vaikka R jäikin San Franciscoon. Ikävä on ja puhelin on pirissyt tiuhaan, mutta olen ollut hänelle myös vihainen. Mieleni prosessoi tapahtuneita asioita ja välillä ottaa pattiin ihan urakalla. Näin unta viime yönä, jossa olin sinkkuna ja sanoin minua vikittelevälle tuntemattomalle miekkoselle, että "ei kiitos seuralle, olen noita huonoista miehistä saanut tarpeeksini ja haluan arvoiseni ihmisen" taikka jotain sen suuntaista. Kyllä hän on edelleen "hyvä mies", vaikka osakkeet ovatkin tällä hetkellä vähän huonossa kurssissa. Ylipäätänsä se on niin ristiriitaista millaisia tunteita tässä pitäisi tuntea, koska tapahtuneesta on vuosi aikaa, tilanne on nyt erilainen eikä rikkomus ole niin suuri, ettei siitä yli pääsisi. Toisaalta sillä ei ole merkitystä minulle, että siitä on vuosi aikaa. Sain tietää asiasta nyt ja asioiden kronologinen järjestys on minulle erilainen kuin hänelle. Minulla ei tiedon puutteen vuoksi ole ollut mahdollisuutta olla vihainen silloin, joten olen sitä nyt ja asia tuntuu läheiseltä nyt. Tällä hetkellä siis tunnustelen näitä tunteitani ja annan niiden tulla, en yritäkää työntää kipeää asiaa jonnekin piiloon. Asiaa on yhdessä puitu ja puhuttu, enemmän ja vähemmän hyvässä hengessä, ehkä enimmäkseen kuitenkin rakentavasti sovitellen.

Teki kyllä pahaa puhua asiasta ystävän kanssa, koska ei ole maailman helpointa myöntää hänelle, että olen epäonnistuja. Olen ikuinen epäonnistuja miessuhteissani, niin tämän homman jokin osa minussa ottaa. Henk koht. Perhanan ihmissuhdeluuseri. Toisaalta tiedän, etten ole eikä tuollaista voi tosissaan ajatella, mutta pää on sellainen että se tuottaa kaikenlaista kuonaa ihan järkevienkin pohdintojen lisäksi. Osittain koen olevani huono ihminen, vielä opiskelen enkä ole edes kyennyt ammattiakaan vielä tähän ikään mennessä hankkimaan, saati sitten kestävää ja hyvää ihmissuhdetta rakentamaan. Itsetunnon päälle tällaiset vähän siis käy, venäjä sentään. Ihan hoopoa ottaa toisen toiminnasta vastuuta, hitto viekööt. Mutta jos ehkä kuitenkin olisin ollut parempi ihminen ja ihanampi nainen, ei mitään tällaista olisi tapahtunutkaan... Äh.