Seison auringonlaskun aikaan katsellen merelle päin ja seuraan peiliselle jäälle silmukoita luistelevaa tummaa hahmoa sekä hänen kolmea ympärillä vapaana pyörivää koiraansa. Jää ja taivas hehkuvat haaleita talven sävyjä ja valoa riittää vielä hetken.
Kevättalvi, se on juuri alkanut! Olen hirmuisen onnellinen, että saan viettää sen hänen kanssaan, toisiimme aivan uudessa tilanteessa tutustuen ja olemuksiamme tunnustellen. Mikä rikkaus, että saamme jonkinlaisen uuden alun paikoillaan samassa tarpomisen sijaan mihin niin monet suhteet vievät!
Ajattelen häntä vielä pitkään rakkaudella senkin jälkeen kun jatkan liukkaalla kävelytiellä, ajattelen kotiin saakka.
tiistaina 10. helmikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti