Uusi vaihe

Reilun viikon takainen harjoittelu on täysin menneen talven lumia ja nyt testailen sitä, miten muuttaminen ja tenttiin lukeminen sopivat yhteen. Sitä on nyt kokeiltu viikonloppuna aloitetun tavaroiden veivaamisen yhteydessä ja voin kertoa, että lukeminen on heikkoa. Sitä ihmettelen, mistä ylipäätänsä ne kaikki tavarani ilmestyivät? Muuttoapuun tullut ystävä meinasi tiputtaa silmänsä tavaravuoret nähdessään. Miten olin saanut ne mahdutettua soluasuntooni? Sitä hänkin kyseli. Nyt samaiset tavarat ovat elegantisti uuden kodin olohuoneen lattialla, mustissa jätesäkeissä. Osa on jo paikoillaan, mutta kaaos on silti hyvin konkreettista. Pitäisi keskittyä huomiseen tenttiin, mutta heikolta näyttää!

Kesätyöhaastattelut ovat ainakin sujuneet hyvin ja kaikista kolmesta hakemastani paikasta ne haluu meitsin. Olen hyvin polleana ja ylppiksenä, vaikka tietysti sisäisesti panikoin sitä miten ihmeessä tulen kesällä töissä pärjäämään. Ei ajatella sitä nyt. Kyllä sen on pakko sujua parin ensimmäisen viikon jalat jännittämisestä ja kauhusta vetelänä olemisen jälkeen.

Uusi koti on jälleen opiskelija-asunto, solu vain vaihtui kaksioon ja osoite on eri. Asunto on uudehko ja sijainti kiva, joten mikäs täällä aloitellessa kaksin kuhertelua. Paitsi että emme oikein osaa kuherrella silleen oikein tunteella. Haparoimme toisiamme kohti vähän hämillämme. Yöt ovat menneet valvoessa, koska emme ole tottuneet nukkumaan yhdessä. Vaikka R:n paluu soikin fanfaarein mielessäni, ei toisen lähellä oloon tutustuminen kulje ilman harva se hetki mielessä syttyvää tuskastumista ja kiesien vetämistä. Yritän olla rakentava ja löytää näille tunteille paremman ilmiasun kuin toiselle äksyily, mutta kovin hyvin en tunne tässä onnistuvani. On vain niin outoa kun R on jatkuvasti tässä, eikä ole menossa mihinkään! Totta kai yhdessä oleminen on myös erittäin mukavaa, mutta en vain halua antaa sitä käsitystä, että yhdessä elämisen aloittaminen olisi vain ruusuilla tanssimista. Ei tod ole. Minä menen vuoristoradallani ja R käyttäytyy sitten vastaavasti vähän jähmeämmin. Kyllä tämä tästä, huonoina hetkinä yritän vain kovasti muistaa sanan sopeutumisvaihe ja tolkuttaa itselleni, ettei ole mitään hätää, asiat ovat elämässäni erittäin hyvin. No panic.

Sekin on kummallista, että kun toiselle soittaa, toinen ei vastaakaan toiselta puolelta maapalloa, vaan vain käymässä tuossa lähellä hoitamassa asioita ja tulee parin tunnin päästä kotiin. Outoa, erittäin outoa.