sunnuntaina 1. maaliskuuta 2009

Lista

Ajan ollessa kortilla laitan elämäni pallukoihin.

Mukavaa ja mieltä kohottavaa:
  • Sain sen kesätyöpaikan minkä halusinkin sille ajalle jolle olin suunnitellut! Pitkästä aikaa tiedossa rahaa hieman enemmän (vaikka en voi kyllä sillä saralla kurjuutta pahemmin kokeneeni - kiitos äiti ja luonnon antimet, joista metsäteollisuus on valmis maksamaan)!
  • R:n kanssa käydyt keskustelut ja hänen läsnäolonsa. Hellyys ja hymyt. Se kun hän kuuntelee, kun luen otteita kirjasta ja kun olen muuten vain innoissani jostain.
  • Olen löytänyt hyvää musiikkia ja koneella on nyt Lily Allenia sekä Duffya.
  • Saamme viikon päästä ihanan 5-vyöhykejousitetun parisängyn ilmatäytteisen väliaikasviritelmän tilalle.
  • Tämä muutto omaan yhteiseen kotiin on kyllä ollut huippua! R vielä sopeutuu Espooseen, mutta itse pidän kovasti rauhasta ja ikkunasta näkyvistä puista.
  • Kaivoin Savosta aitan kätköistä sinne 2006 Kaliforniaan lähtiessämme jemmaamani huonekalut, joita ihastelen nyt antaumuksella. Yksinkertaisen kauniin valkoisen sohvani irrotettavia puuvillapäällisiä piti hieman hinkata puhtaaksi kuumalla vedellä ja reilulla pesuaineannoksella, mutta onneksi kaikki jostain ilmaantuneet läiskät (hirsien välistä tippunutta vettä?) ja muuten vain käytössä tuleet harmaat kohdat lähtivät kaikki pois. Olin hirmuisen tyytyväinen eilen saadessani ojentua sohvaperunaksi (siksi kiitäväksi hetkeksi ennen kuin piti taas mennä)!
  • Ihana veli, joka auttaa muutossa ja roudaa tavaroitani näiden satojen kilometrien välit. Ihana ystävä, joka myös auttoi viime sunnnuntaina tavaroiden siirtämisessä.
  • Lisäksi olen fiiliksissä tästä avokeittiön liepeille sijoitetusta ikivanhasta pirtin pöydästä, jonka veli toi tullessaan mökiltä. Tämän pöydän ääressä olen joskus rakennellut legoilla! Pöytä on aivan hurmaavan kaunis ja vihdoin saan unelmani keittiönpöydästä! Haaveillut olen siitä kaikki nämä Helsingissä ja Espoossa asumani vuodet eli jo ööö 2004 lähtien.
  • Joskus vuosia sitten Casuarinasta ostamani Susan Elon valaisin pääsee sekin pitkän varastointiajan jälkeen esille!
  • Entinen soitti pitkästä aikaa ja kuulumisia Joensuun suuntaan oli yhtä mieltä lämmittävää vaihtaa kuten aina ennenkin.
  • Serkku sai hakemansa sivaripaikan ja erittäin hyvä paikka onkin, sillä työ sopii hänen tulevaisuuden haaveisiinsa. Myös R:n veljen pitkä työnhalu päättyi onnellisesti.
  • Yleinen oman kodin kimpussa puuhastelu, järjestely ja sisustaminen. Se tekee hulluksi, mutta myös onnelliseksi.
  • Viiden viikon kesäloma, jolloin aion pääasiassa löysäillä ja fiilistellä.

Ärsytykset, huolen aiheet ja suretukset:
  • R:n kanssa käydyt riidat ja hänen läsnäolonsa silloin kun kumpaakin nyppii.
  • Opiskelun järjetön tahti. Liian lyhyt aika omaksua asioita ja muutenkin liian kireät aikataulut. Isoista, toisilleen erillisistä kokonaisuuksista toiseen nopea siirtyminen. Oivaltamiselle, syvällisemmälle opiskelutyylille ja pohdiskelulle ei jää tilaa.
  • Stressi, joka saa pahimmillaan itkuraivareihin.
  • PMS, josta en ole aikaisemmin kärsinyt mutta josta on nyt tullut kaverini.
  • Aikataulutettu elämä, johon ei mahdu omia harastuksia eikä riittävästi luppoaikaa.
  • Ruotsin kurssi, joka menee osittain kesälomani kanssa päällekkäin. Olen siinä kielessä aivan surkimus, joten joudun oikeasti tekemään sen eteen töitä. Äh.
  • Huono kunto ärsyttää ja selkäkivut. Vatsalihaksiin pitäisi saada puhtia ja ulkoiluun olisi löydyttävä aikaa muutoinkin kuin hyötyliikunnan nimissä.
  • Synkät ajatukset, jotka vievät mukanaan mustaan maailmaan. Ilo, joka on välillä kaiken puristuksessa hukassa. Minun täytyisi saada nämä ajatukseni kääntymään toiveikkaammiksi.
  • Riita äidin kanssa, jossa hän käyttäytyi inhottavasti.
  • Oma inhottava käytös R:a kohtaan.
  • Ystävän suuret huolet.
  • Veljen lomautukset.
  • Kaikki pikkuasiat, jotka tökkivät. Ärsyttää, että edes menen mukaan siihen helposti käsistä riistäytyvään ärsytykseen. Pitäisi osata ottaa rennommin!

Eipä tässä muuta, palaan paremmalla ajalla. Heips!

0 kommenttia: