Iloinen kesälauantai

Mikä ihana lauantai! Riensimme kaupasta nopeasti haettujen eväiden kera Pihlajasaareen ja vaikka lautalla kipristelin kylmyydestä auringon juuri mentyä silloin pilveen päivä oli mitä lämpöisin myöhemmin iltapäivällä. Tuulikin oli suloisen lämmin! Saaressa oli meidän lisäksi vain muutama hassu ihminen ja hyppely tasaisilla, lämpöä hehkuvilla kallioilla paljain varpain katse suunnattuna ulapalle teki sielulle niin hyvää!

Uinuimme hiekalla, ihan vain tekemättä mitään. Kiertelimme saarta, ihan vain ilman mitään suunnitelmia. Kävelimme läpi takaisin Esplanadille syötyämme rannassa vielä jäätelöt ja suorastaan tunsin leijuvani kävellessäni läpi Ullanlinnan alueen - hurmaavat jugend-talot ovat olleet heikko kohtani niin kauan kuin olen tiennyt sellaisia taloja maailmassa olevan. Muistan edelleenkin lapsuudesta tätini silloisen kodin rappukäytävään vieneen vanhan puuoven kauneuden. Se taisi olla ensimmäinen kosketukseni vanhempiin kivitaloihin ja rakkaus on säilynyt vahvana siitä saakka.

Espalla aavistelin tuulen tuovan mukanaan sateita ja sadetta sitten saatiinkin! Illalla alkanutta sadetta taisi riittää pitkälle yöhön saakka, ainakin me kävelimme vielä puoliltaöin loppumatkan bussipysäkiltä kotiin auringonottoon tarkoitettu pyyhe sateensuojanamme. Myrskyt ovat vain niin lumoavia ja miten mielenkiintoisen erilaiseksi ympäristö muuttuukaan sekunneissa rankkasateen alkaessa piiskata terassilla istuvia ihmisiä! Jokainen yrittää sisätiloihin tai muualle sateensuojaan, vielä hetki ennen vallinnut leppoisa tunnelma on tiessään. Kukaan ei enää kävele pitkin Esplanadin puistotietä, ihmiset vain katoavat jonnekin. On jollain tapaa mielettömän tunnelmallista pitää sadetta Aleksanterinkadulla talojen syvennyksissä ja katsella ihmisten juoksevan kirkuen pisaroita pakoon. Koko leveä katu lainehtii ja samaan syvennykseen kanssamme sattuu pieni koiranpentu, joka jatkaa matkaansa omistajan takin sisällä.

Miten mukava, paljon spontaania ilonpitoa sisältänyt päivä! Kaksin R:n kanssa, mitä parhaimmassa seurassa! Tänä aamuna heräsin hyväntuulisena laulellen omakeksimääni biisiä kummituksesta nimeltä Kalevi. Mitä aurinkoisemmalla mielellä olen, sitä hullummiksi höpölöpöiksi juttuni muuttuvat (toisaalta hassuttelen ahkerasti myös ollessani apea kohottaakseni mielialaani tai piristääkseni apeaa miestä). Ilonpitoon kuuluu myös paljon fyysistä läheisyyttä, käsikädessä kulkemista, koskettelua ja ehkä noin kymmenentuhatta pusua. Läheisyys ja hellyys on must! Ilman en voisi elää!

Tänään menemme katsomaan asuntoja ja jännitys kipristelee ehkä varpaissa saakka. Miten ihanaa olisikaan ottaa talvi vastaan keskustakodissa, josta voisi nopeasti pistäytyä kahviloihin räntäsadetta pakoon!